Hyppysellinen vihreää
26.1.2011
Kaarisulkasaniainen (Nephrolepis exaltata)
Kaarisulkasaniainen on kaunis, usein amppelissa nähtävä kasvi. Se ei kaipaa runsasta valoa, mutta on muutoin hieman vaativampi hoidokki.
Vaikka saniainen viihtyy varjossa, se kaipaa silti valoa sekä säännöllistä kastelua. Sen kasvualustaa ei pitäisi koskaan päästää kuivumaan kokonaan. Välillä pintamullan on kuitenkin hyvä antaa kuivahtaa kasteluiden välillä.
Kaarisulkasaniainen pitää ahkerasta sumuttelusta. Sen ruukun voi myös sijoittaa kosteiden kivien päälle, jolloin ruukusta haihtuu kosteutta huoneilmaan. Etenkin talvella kuivahuoneilma voi kiusata saniaista ja saada sen lehdykät varisemaan.
Se ei myöskään siedä olosuhteiden muutoksia, joten sille olisi suotavaa järjestää pysyvä sijoituspaikka. Itse olen sijoittanut saniaiset lattialle kasviasetelman eteen, luomaan vaikutelmaa aluskasvillisuudesta. Nähtäväksi jää, hyväksyvätkö saniaiset sijoituspaikkansa ja saanko ne menestymään siinä.
Mikäli saniaiset eivät tunnu viihtyvän paikoillaan, varasuunnitelmana on hankkia niiden tilalle Pesäraunioisia pari kappaletta.
Pennimuori (Peperomia rotundifolia)
Pennimuori on helppohoitoinen kasvi, joka sopii hyvin esimerkiksi amppeliin. Itse olen sijoittanut näitä kasveja (teko) limoviikunan juurelle ruukkuun ja sen edustalle lattialle luomaan vaikutusta aluskasvillisuudesta ja peittämään ruukkua.
Pennimuori viihtyy puolivarjossa ja multa olisi hyvä pitää kosteana kasvukaudella. Lepokaudella kastellaan niukasti ja pintamulta saa kuivahtaa kasteluiden välillä.
23.7.2010
Kahvipensas (coffea arabica)
Kahvipensas on nopeakasvuinen ja kaunis huonekasvi, joka kasvaa melko suureksi. Se arvostaa valoisaa sijoituspaikkaa.
Omalla kahvipensaallani on ikää jo useampi vuosi, mutta se on edelleen pieni ja kitukasvuinen. Se on ollut huonolla hoidolla ja varjoisassa sekä vetoisassa paikassa. Alunperin minulla oli kaksi näitä pensaita ja pelastin niistä paremman. Nyt kun se on saanut asianmukaista hoitoa, se on alkanut näyttää jo huomattavasti virkeämmältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)